SEURAAVA OTTELU:
SEURAAVA KOTIOTTELU:

Turusta kolme pistettä, derbystä voitto jatkoajalla

Lauantaina matkattiin Kupittaalle ottamaan mittaa Turun Palloseurasta viikonlopun ensimmäisessä pelissä. Pistetili saatiin auki vähämaalisen pelin jälkeen 1-4 -voitolla (1-1, 0-1, 0-2).

Kaksi ensimmäistä erää etenivät melko samalla tavalla; SPV osui heti alkuun ja hallitsi ensimmäistä puoliskoa, kun taas jälkimmäisillä kympeillä TPS sai pelin juonesta kiinni. Avauserään molemmat juhlivat maalia kertaalleen. Ajassa 1.21 Santeri Uusi-Laitila purjehti keskisektorille ja kahden TPS-puolustajan välistä sai lähetettyä laukauksen maaliin. Kun erää oli pelattu 15 minuuttia, TPS:n Pyry Kauppinen tasoitti Miika Latvalan istuessa kaksiminuuttista. Toisessa erässä osumia nähtiin vain yksi ja se oli punaisten käsialaa ensimmäisellä minuutilla, kun Aaro Tammiranta löysi maalin edestä Jukkis Pelto-Arvon, joka siirsi SPV:n takaisin johtoon. Kahdesti päädyttiin vielä tappamaan alivoimaa ja siinä onnistuttiin, joten kolmanteen erään lähdettiin jännittävästä 1-2 -tilanteesta.

Alkukauden pelejä vaivannut tehottomuus maalipaikoissa oli läsnä tässäkin ottelussa, mutta johtoasema piti puolustuksen ja hyvän maalivahtipelin myötä. Viimeisen viisiminuuttisen lähestyessä SPV pääsi 2vs1-hyökkäykseen ja kaksikko Hakanen-Haukkala viimeisteli helpottavan maalin. Lopun puolustus ilman maalivahtia ei tuonut kavennuksia turkulaisille ja pallo saatiin vielä kertaalleen tyhjiin Hakasen toimesta. Näin kauden avausvoitto oli tosiasia. Molempien parhaana palkittiin maalivahdit, joista Teppo Liukkoselle kertyi 13 torjuntaa ja Oskari Fäldenille 9.

Maalikooste

Tulospalvelu

5L9A8385

Sunnuntaina olikin sitten paikallispelin vuoro, ja siitä muodostui totutun tasainen. Peli ei ollut ainakaan kahdessa ensimmäisessä erässä mitään huippusalibandyn riemujuhlaa, mutta loppu ei jättänyt kylmäksi. Ei ainakaan punaisten kannattajia, jotka saivat tuulettaa jatkoaikavoittoa. Loppulukemat 5-4 (1-0, 1-1, 2-3, 1-0).

Avausmaali näki päivänvalon ajassa 9.08, kun Eemeli Karjanlahti rusikoi maalinedustilanteesta pallon sisään. Seuraavaa maalia odoteltiinkin toisen erän puolelle, jolloin Jymyn ylivoimakuvion keskeltä Oskari Tenho tasoitti pelin ajassa 26.39. Tästä kului vain pari minuuttia, kun Karjanlahdista toinen eli Eero laukoi yläkulmaan. 2-1 -tilanteessa edettiin kolmanteen erään, joka olikin huomattavasti tapahtumarikkaampi.

Erän alkuun tarjottiin kultalautasella vastustajalle mahdollisuutta kääntää peli kahden SPV-pelaajan päätyessä samanaikaisesti jäähylle. 5vs3-ylivoimalla pitää yleensä tehdä maali, ja sen Jymy myös teki liigan pistepörssiä johtavan Eemil Äijälän laukauksella. Enempää takaiskuja ei jouduttu ottamaan vastaan. Viimeisen kympin jo pyöriessä oli ensimmäistä kertaa ottelussa SPV:n vuoro päästä kokeilemaan ylivoimaa. Kokeilu meni pahemman kerran metsään, kun Jymy pääsi 2vs1-hyökkäykseen ja päätti sen Karri Vaaralan alivoimamaaliin. Tämä saatiin kuitattua vielä saman jäähyn aikana Sami Kosken tarkalla laukauksella parrun alle. Rangaistukset meinasivat koitua kalliiksi, nimittäin vain muutama minuutti ennen loppua istui punainen jälleen jäähypenkillä ja Eemil Äijälän toisen maalin jälkeen Jymy tarrasi kiinni voittoon. Ilman maalivahtia pelaaminen tuotti kuitenkin tuloksen; Sami Koski antoi no-look-syötön Konsta Haukkalalle, joka pelasi maalin eteen ja Eero Karjanlahti siirsi ratkaisun jatkoajalle. Ratkaisijaksi nousi Riku Hakanen, joka teki voittomaalin vanhaa seuraansa vastaan 1 192 katsojan edessä.

Eero Karjanlahti oli SPV:n tehokkain, Jymyn puolestaan Eemil Äijälä, molemmilla tehot 2+1. Rasmus Hasu torjui 17 kertaa, Aki Karjalainen 14 kertaa.

Maalikooste

Tulospalvelu

Viikonlopun saldona viisi pistettä, josta on hyvä jatkaa eteenpäin. Ensi viikolla palataan Urheilutalolle, jossa vastassa on lauantaina Classic. Sunnuntaina reissataan Oulun Kastelliin mittelemään OLS:ia vastaan.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.