Seinäjoen Peliveljet 2024-2025
19.6.2024
Seuraava kausi lähestyy tasaista vauhtia. Joukkueessa ei ole sen pidemmille kesälomille tai omatoimijaksoille lähdetty, vaan treenaaminen aloitettiin jo hyvin pian pelien päättymisen jälkeen. Kevään 2019 jälkeen tie on katkennut puolivälieriin joka vuosi. Tämä putki pyritään nyt katkaisemaan, ja seuraavaan kauteen lähdetään mitalinkiilto silmissä.
Joukkue kokee erittäin pieniä muutoksia. Alexander Nyman ja Ossi Lallukka eivät esiinny SPV:n riveissä ensi kaudella. Tärkeitä jatkosopimuksia ovat aiemmin julkaistujen hyökkääjien Konsta Haukkalan (2+1), Juuso Keskisen (2+1) sekä puolustaja Santeri Uusi-Laitilan (2+1) lisäksi myös hyökkääjien Eero Karjanlahden (2+1), Didrik Lillaksen (1+1) ja Matti Jyrkiäisen (1+1), puolustajien Jeri Heikkilän (2+1) ja Arttu Honkosen (1+1) sekä maalivahti Teppo Liukkosen (1+1) jatkosopimukset. Näin SPV lähtee kauteen varsin leveällä ja erittäin paikallisella joukkueella, josta suurin osa on jo juniorivuosinaan pelannut yhdessä.
Uusina tulokkaina nähdään viime kaudella debytoinut ja nyt 4+1-vuotisen liigasopimuksen tehnyt Joona Kajaala sekä Kokkolan Nibacoksessa ja SPV:n P22-junioreissa pelannut Luukas Salin, joka solmi 3-vuotisen sopimuksen. Salin on esiintynyt myös U19-maajoukkueessa, jossa teki kolmeen otteluun tehot 3+0. Mies saapuikin joukkuetta tapaamaan tyylillä (katso joukkueen julkistusvideo YouTubessa).
Seuraava kausi jää myös tietyllä tavalla historian kirjoihin. Mittavan uran pelannut Sami Koski jättää salibandykentät ensi keväänä. 38-vuotias Koski on pelannut koko liigauransa SPV:ssä vuodesta 2006 alkaen ja on kaikkien aikojen toiseksi tehokkain liigapelaaja 1101 pisteellään (runkosarja+pudotuspelit). Vaikka mies ei ole koskaan pitänyt ääntä itsestään, on kyseessä yksi suurimmista laji- ja seuraikoneista.
SPV haluaa kunnioittaa Kosken jäähyväiskautta painattamalla hänen pelinumeronsa mukaisesti 94 identtistä, 1-94 numeroin spesifioitua pelipaitaa. Paidan hinta tulee olemaan 94 euroa ja paitoja saa jo ennakkovarata tästä päivästä alkaen SPV:n toimistolta (toimisto@peliveljet.fi). Paidat ovat aitoja Puman pelipaitoja ja täsmälleen samanlaisia Kosken tulevan kauden pelipaidan kanssa. Niihin on myös tarjolla vielä muutamalle yrityskumppanille mainospaikka. Myös näistä voi olla yhteydessä toimiston osoitteeseen.
SPV on myös solminut 2+1-vuotisen farmisopimuksen kokkolalaisen Nibacoksen kanssa. Nibacoksen edustusjoukkue pelaa Suomisarjassa ja edustusjoukkueiden farmiyhteistyön lisäksi seurat tulevat tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä nyt myös juniorijoukkueiden osalta.
Sekä SPV:n urheilutoimenjohtaja Tommy Koponen, että Nibacoksen manageri J-P Pajunpää tervehtivät yhteistyötä ilolla ja näkevät sen hyödyt molempien seurojen tavoitteissa. Koponen näkee yhteistyön antavan tärkeän mahdollisuuden erityisesti niiden pelaajien kehitykselle, jotka ovat liigajoukkueessa vielä pienemmällä vastuulla sekä erityisesti nuorille pelaajille, jotka vielä tavoittelevat vastuuta liigajoukkueessa.
Pajunpää puolestaan pitää yhteistyötä merkittävänä askeleena myös kokkolalaisen edustussalibandyn askelissa kohti pääsarjatasoa eli divaria, joka on liigasta seuraavaksi korkein taso.
– Nibacoksen tavoitteena on nousta divariin ja tämän yhteistyön kautta uskomme sen olevan entistä realistisempaa jo tulevalla kaudella, koska luonnollisesti tämän tason pelaajat vahvistavat joukkuettamme ja tuovat meille leveyttä pitkään sarjaan, Pajunpää toteaa.
SPV:n kausi alkaa 14.9. viime vuoden tapaan Kauhajoen IKH Areenalla, vastassa hallitseva Suomen mestari Esport Oilers. Ensimmäiset harjoitusottelut tullaan pelaamaan jo heinäkuussa, kun kohdataan paikallisvastus Nurmon Jymy sekä kotona että vieraissa.
Seinäjoen Peliveljet 2024-2025
Maalivahdit:
Rasmus Hasu
Teppo Liukkonen
Oiva Lappalainen
Puolustajat:
Arttu Honkonen
Juho Repo
Aapo Lokasaari
Aapo Haavisto
Mikko Santanen
Jeri Heikkilä
Viljami Järvikangas
Santeri Uusi-Laitila
Miika Latvala
Hyökkääjät:
Luukas Salin
Janne Autio
Juuso Keskinen
Eero Karjanlahti
Aaro Tammiranta
Matti Jyrkiäinen
Didrik Lillas
Daniel Halmesmäki
Eemeli Karjanlahti
Joona Kajaala
Konsta Haukkala
Jukka-Pekka Pelto-Arvo
Sami Koski
Riku Hakanen
Päävalmentaja: Jori Isomäki
Valmentajat: Tommy Koponen, Anssi Pietilä
Fysiikkavalmentaja: Marko Sorvisto
Psyykkinen valmentaja: Sofia Laitinen
Joukkueenjohtaja: Juha Liljeqvist
Huoltopäällikkö: Vesa Pihlajasalo
Huoltaja: Esa Latvala
Lääkäri: Sami Pakkala
Hieroja: Kristiina Hietanen
Otteluvastaava: Tuulikki Kangasluoma
Talkooesimies: Arto Vehkapuru
Sometiimi: Niko Ojanen, Milla Skyttä, Joona Luomala