SEURAAVA OTTELU:

KrP parempi Raholan illassa

Harjoituspelikauden neljäs ottelu pelattiin keskiviikkona, kun matka kävi Raholaan todennäköisesti viimeistä kertaa. Tasaisissa merkeissä edettiin pitkään, mutta lopulta voittajaksi selvisi KrP maalein 5-2 (1-1, 2-0, 2-1).

Ottelussa ei paljoa seisahtuneita hetkiä nähty, vaan vauhtia riitti läpi pelin. 10 minuutin paikkeilla KrP:n pelaajia vietiin jäähypenkille minuutin sisään kahdesti, josta tuloksena oli hetkellinen 5vs3-ylivoima. Sitä ei kuitenkaan saatu hyödynnettyä. Avausmaalin ajassa 17.43 teki KrP:n Luukas Hyvärinen. Tämä saatiin kuitattua minuutti ennen erätaukoa, kun Konsta Haukkala pääsi yksin nokikkain KrP-maalivahti Roni Tuonosen kanssa ja laukoi pallon parrun alle, tasoittaen taukolukemiksi 1-1.

Toisessakaan erässä ei maaleilla hurjasteltu, vaikka molemmilla oli niihin paikkansa. Molemmat pääsivät myös kertaalleen ylivoimalle, mutta puolustus ja hyvä maalivahtipeli kummassakin päässä pitivät huolen siitä, että maaleitta edettiin viimeiselle kaksiminuuttiselle. Sitten alkoi tapahtua SPV-päädyssä; Jarno Laukkanen siirsi ensin nokialaiset johtoon ja heti perään 11 sekunnin päästä Mikko Laakso osui uudestaan. Iskuetäisyydellä pysyttiin Konsta Haukkalan kaventaessa heti kolmannen erän alkuun ottelun toisella maalillaan. Juuso Ahola kuitenkin siirsi Näädät takaisin kahden maalin johtoon vajaan minuutin päästä. 4-2 -tilanteessa mentiin loppuhetkille saakka, kunnes Joonatan Kovanen löi lopullisen ratkaisun ylivoimalla SPV:n sorruttua jäähyilyyn pelimiesten kympillä ja lopputulokseksi jäi 5-2.

Loppuun ammuttiin vielä rangaistuslaukauskilpailu, joka meni nokialaisille 3-2. SPV:ltä onnistuivat Eemeli Karjanlahti ja Viljami Järvikangas. Koko pelin tehokkaimmat olivat Konsta Haukkala SPV:stä (2+0) sekä Joonatan Kovanen ja Luukas Hyvärinen (1+1) KrP:stä.

”Harmittaa ettei pystytty tänään ehjään esitykseen ja lipsahdettiin aika kauas niistä asioista, mitä olisi haluttu peliin tuoda. Tietysti osansa on sillä että vastustaja pelasi hyvin ja teki sen meille vaikeaksi, mutta aivan ei pysynyt ajatus kasassa, mikä välillä on inhimillistä. Terveellinen muistutus, että töitä on vielä paljon tehtävänä”, kommentoi valmentaja Tommy Koponen.

Seuraavan kerran pelataan lauantaina 17.8. Kokkolan Kampushallissa. Silloin vastassa on OLS klo 15.00.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.