SEURAAVA OTTELU:

Kaksi voitokasta peliä

SPV selvisi viikonlopun tuplapeleistä mallikkaasti ilman pistemenetyksiä. Lauantaina otettiin vuoden ensimmäinen voitto LASBin kaatuessa lukemin 8-2 (4-0, 1-1, 3-1).

Kuten pelisuunnitelmaan kuului, SPV otti heti pelin alkuun pallonhallinnan. 4 ja puolen minuutin jälkeen LASBin Henri Mertsalmi päätyi jäähypenkille ja ylivoimalla Jukkis Pelto-Arvo löysi maalin edestä Riku Hakasen, joka puttasi illan ensimmäisen. Kymmenen minuutin paikkeilla seurasi kaksi nopeaa maalia; ensin Pelto-Arvon yritys päättyi torjuntaan, mutta pallo jäi vielä pelattavaksi ja Aaro Tammiranta siirsi sen maaliin, ja Eemeli Karjanlahti laukoi seuraavan puoli minuuttia myöhemmin. Erään nähtiin vielä Juho Revon yläkulmakihautus, jonka myötä taukolukemiksi muodostui 4-0.

Toisessa erässä ei päästy paria ylärimaa ja tolppaa lähemmäs, kunnes ajassa 37.51 Viljami Järvikangas pääsi nousemaan ylös ja laukomaan keskeltä viidennen SPV-maalin. Myös LASB pääsi tulostaululle Niko Einiön maalilla, joten neljän maalin johdossa vietettiin myös toista erätaukoa. Kolmannessa erässä onnistuivat vielä LASBilta Mael Marthaler, joka ohjasi päätylaudan kautta kimmonneen pallon jalkojensa välistä maaliin, sekä SPV:ltä Santeri Uusi-Laitila, Konsta Haukkala ja Juho Repo uudemman kerran. SPV poistui kentältä voittajana loppulukemien näyttäessä 8-2.

SPV:n tehokkain oli Eemeli Karjanlahti, joka painoi tehot 1+3. LASBin parhaana palkittiin Jere Sulander. Teppo Liukkoselle kertyi 12 torjuntaa ja LASBin maalilla operoineelle Teemu Korhoselle 19 torjuntaa.

Maalikooste

Lehdistötilaisuus

Tulospalvelu

5L9A5050

Sunnuntaina puolestaan käväistiin Kupittaalla FBC Turun vieraana. Ottelu päättyi SPV:n voittoon maalein 2-6 (0-1, 0-2, 2-3).

Suhteellisen verkkaisella tahdilla edennyt ensimmäinen erä piti sisällään vain yhden maalin, jonka teki Repo kaukolaukauksella. Samalla tyylillä tehtiin myös ottelun toinen Jeri Heikkilän piiskaistessa pallon maaliin toisessa erässä ajassa 29.18. Pian FBC vihellettiin jäähypenkille ja ylivoimapeliä tarvittiin vain 14 sekuntia, kunnes Haukkala lapioi kakkospallon sisään ja siirsi SPV:n 0-3 -johtoon.

Kolmannessa erässä FBC alkoi painamaan enemmän päälle, ja vaikka SPV:lläkin oli mahdollisuutensa ottelun lopulliseen ratkaisuun, turkulaisten maalivahti Jens Beijar eväsi huipputorjunnoillaan nämä yritykset. FBC onnistui tekemään kaksi kirimaalia Juuso Forsmanin ja Yannick Lindroosin lähes samoilta jalansijoilta lähteneillä laukauksilla, mutta Hakanen painoi hatullisen tyhjään maaliin ja varmisti, että jokainen piste lähtee matkalle kohti Seinäjokea.

Hakanen tehoili yhteensä 3+1, ja sai samalla täyteen 200 pistettä runkosarjassa. FBC:n tehokkain oli Yannick Lindroos (1+1). Liukkonen torjui 11 kertaa ja Beijar 24 kertaa.

Maalikooste

Tulospalvelu

Seuraavaksi pelataan viikon päästä ja silloin edessä on kauden kolmas paikallispeli Jymyä vastaan. Urheilutalolle kokoontukaamme siis sunnuntaina 26.1. klo 16.00!

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.